FINNI
Muistan sen päivän aina; kaunis aurinkoinen
alkukesän päivä vuonna 1992. Heräsin linnun lauluun virkeänä ja katselin ulos
ikkunasta. Oli niin kaunista! “Kivaa mennä kouluun tänään”, mietin, ja hyppelin
kylpyhuoneeseen peilin eteen oikomaan tukkani ja harjaamaan hampaani. Mutta
kääk. Siihen päättyi ilakointi. Peilistä paistoi punainen finni! Ja se oli
keskellä nenää. Hetken ihmeteltyäni päätin ronkkia näppylää. Puristin sieltä,
puristin täältä. Lopputuloksena entistä punoittavampi ja nyt myös turvonnut
nenä. Olin toivoton. Miten selittäisin tämän koulussa? Kävelinkö vahingossa
seinää päin? Kolautinko nenäni hanaan harjatessani hampaita? Ehkä sisko puri
minua? Ajatukset (selitykset) valtasivat mieleni paniikinomaisesti. Yksi asia
oli varma; myöntää en voi, että kyllä nenässäni oli finni, koska apua! sitten
minusta tulisi “finninaama”, ja mitä vieressä istuva söpö Miikakin ajattelisi?!
Luulisi varmaan, että se tarttuu.
Jotenkin onnistuin huomaamaan äidin meikkilaukun
kaapissa ja löysin sieltä meikkivoidetta, jota sitten tuputtelin hätäpäissäni
nenään. Tavatessani ystäväni Sinin ja Minnan sovitussa risteyksessä,
ensimmäinen kysymys oli; “Mitä sulla on nenässä?? Onks sulla finni!?” Veri
pakeni kasvoiltani, aurinko häikäisi suoraan silmiin….“Ette ikinä arvaa, mut mä
sain auringonpistoksen! Siis se tuli, toi säde, ja pisti mua nenään! Eiksoo
tosi outoa. Isi sanoi, et voi tulla vähän huono olokin ja pitää juoda nyt
paljon vettä. Annika sai kerran auringonpistoksen päähän, se joutui ihan
sairaalaan. Sillä oli päässä just tällainen pieni punainen jälki, mut se meni
kyl sit ohi. Eiks oo aikamoista.” Sini ja Minna eivät kyenneet sanomaan mitään.
Selventääkseni niin itselleni kuin teillekin
lukijat mikä sitä aknea oikeasti aiheuttaa, päätin soittaa luotto ihotautilääkärikontaktilleni,
Hannu-Pekka Happoselle. Hän on varmaan useammalle teistä lukijoistakin jo
tuttu. Lue erikoislääkäri Happosen haastattelu alta ja karsi pois mitä
kummallisimmat uskomuksesi aknesta!
Arvonta: Jättämällä kommenttisi osallistut
ainutlaatuiseen arvontaan. Nimittäin Hannu-Pekka tarjoaa yhdelle onnekkaalle
lukijalle veloituksettoman vastaanottoajan! Arvonnan voittaja saa lisäksi
ihonhoidon opastuksen sekä kolme veloituksetonta Hydrafacial -ihonpuhdistusta
Aurora Skin Clinicilla. Tätä ei kannata missata!
AKNEN TAKANA ON NAINEN (JA HORMONIT)
“Akne on kiusallinen ihon sairaus, josta
kärsii yli kolmas osa puberteetti iässä olevista ja ongelma uusiutuu usein
aikuisiällä etenkin naisilla” ihotautien erikoislääkäri Hannu-Pekka Happonen
täsmentää. “Aknessa talirauhaset erittävät liiallisesti
talia sekä ihon päällimmäinen kerros eli sarveiskerros on kuiva ja
paksuuntunut. Tästä johtuen tali ei pääse vapaasti pois talirauhasesta, jolloin
talirauhanen tulehtuu.” Hannu-Pekka, tuttavallisesti H-P, vahvistaa oman
kokemukseni kertomalla, että useimmissa tapauksissa aknessa on kyse nimenomaan
niin kutsutusta kuivan ihon aknesta eikä suinkaan rasvaisen ihon aknesta.
Aknen esiintymismuotoja on useita;
- papulat eli finnit
- komedot eli mustapäät
- papuloita ja komedoita
- talivuotoa eli rasvainen akne
- kystiset muutokset, aknen muodoista hankalin
PAPULOITA
Yleisimpiä esiintymispaikkoja on kasvot, rinta,
selkä sekä pakarat. Tyypillinen potilas, joka saapuu H-P:n vastaanotolle
on plus 30-vuotias nainen, jolla on nuorena ollut akneongelmaa. Oireet
hoidettiin määräämällä e-pillerit, mutta nyt toiveessa on raskaus, jonka vuoksi
e-pillerit on joutunut luonnollisesti lopettamaan ja akne onkin pamahtanut
takaisin. “Tämä on hyvin yleinen potilastapaus. Hormonit ovat ehdottomasti
suurin aknea aiheuttava tekijä, etenkin naisilla. Hormonikierukkaa käyttävistä
aikuisista naisista jopa 1/3:lla on aknea.” H-P:n mukaan tilanne on yleensä
kinkkinen, koska hormonikierukka on toki hoitamaansa vaivaan, siis raskauden
ehkäisyyn ja runsaiden kuukautisten hoitoon, erinomainen menetelmä.
Muita aknen aiheuttajia tunnetaan melko vähän.
“Aknen on todettu olevan jonkin verran perinnöllistä. Myös elimistön
stressitila, jossa hormonitasapaino väistämättä horjuu, voi pahentaa aknea.
Huippu-urheilijoilla sekä bodareilla esiintyy usein aknea kauttaaltaan kehossa.
Tässä erittäin voimakas hikoilu, lihasmassan kasvattaminen sekä näiden
erilaista lisäravinteiden ja hormonivalmisteiden käyttö voi kyllä aiheuttaa
aknen” H-P kertoo ja lisää, että myös miehet kärsivät aikuisiän aknesta,
vaikkakin selvästi naisia vähemmän. “Miesten aknen syynä voi olla esimerkiksi
hyvin kostea tai öljyinen työ vaikkapa kokin ammatti, asfalttityömies tai
tehdastyö.”
MENEEKÖ SUKLAA NAAMAAN?
Mitä enemmän on aknesta kärsiviä, sitä enemmän on
varmasti aknea koskevia uskomuksiakin. Nykymaailman ruokatrendiviidakossa on
kaikenlaisia dieettejä jos mihin vaivaan. Olet mitä syöt -väite pitää
tutkitusti paikkansa, mutta entä ravinnon vaikutus ihoon? Voiko aknesta kärsivää syyttää rasvaisen ruuan syönnistä, suklaan mussuttamisesta tai jopa
hiilarihimosta? “Ei voi” Happonen tyrmää ja jatkaa “Tällä hetkellä yhdelläkään
tutkimuksella ei olla oikein voitu osoittaa aknen suoranaista yhteyttä
dieettiin. Yksilötapauksia toki on.” Tällä H-P tarkoittaa sitä, että kuulee
kyllä vastaanotollaan potilaiden itsensä tulleen siihen tulokseen, että
esimerkiksi keliakiadieetti siis gluteeniton dieetti olisi auttanut aknen
oireisiin. “Tällainen gluteeniton dieetti auttaa kyllä kuivaan ihoon ja sitä
myöten saattaa helpottaa kuivan ihon aknen oireisiin välillisesti, muttei
poista niitä kokonaan eikä gluteenia voi aknesta syyttää.” H-P tarkentaa.
Myöskään hän ei allekirjoita väittämiä siitä, että yksi syöty suklaalevy, pizza
tai brie -juusto näkyisi heti iholla. “Näissä tapauksissa ongelmana on yleensä
se, että suklaansyöjä syö suklaata käytännössä koko ajan jolloin sen osuutta
aknen aiheuttajana on mahdoton todistaa.”
Ainoa keinoa todella tutkia asiaa on tehdä
välttämis/altistamiskoe. “Kerran yksi potilas piti tosi tarkkaa
ruokapäiväkirjaa nauttimistaan ruoka-aineista sekä iho-oireistaan useamman
kuukauden ajan. Hän ei löytänyt lopulta mitään selkeää johdonmukaisuutta tässä,
mutta tulipahan ainakin testattua” H-P kertoo. Itse mietin usein, että jos joku
helpottaa johonkin, oli se tieteellisesti todistettua tai ei, ja etenkin jos se
jokin on vaaratonta, niin mikä ettei. Tällaisillä placebo -vaikutuksilla voi
olla oikein hyvät terveysvaikutukset myös Happosen mielestä; “ Jos nyt suklaa
aiheuttaa finnejä ja suklaan syönnin lopettaminen helpottaa, niin ei sitä nyt
tarvitse hirveästi miettiä onko tässä tieteellistä perää vai ei.”
Olenkin osalle teistä asiakkaistani avannut asiaa
seuraavanlaisesti; Yleensä suklaata, rasvaista ruokaa, juustoja yms herkkuja
tulee nautittua, ainakin itse myönnän, juuri tiettyyn aikaan kuukaudesta. Juuri
silloin, kun kuukautiset ovat alkamassa. On melko selvää ellei ilmeistä, että
kun sitten ne näppylätkin ilmaantuvat kasvoille juuri samoihin aikoihin, kyse
ei olekaan nautitusta suklaasta vaan hormoneista. Onko tässä mitään perää? “On,
näin se juurikin yleensä menee” Hannu-Pekka vahvistaa uskomukseni. Thank god!
Tuntuu kuin olisin tällä tiedolla saanut herkutteluun virallisen luvan joltain
ylemmältä taholta.
Jos suklaan syönnin lopettamisella ei ole
varsinaista vaikutusta aknen ilmentymiseen, mikä avuksi? “Aknen hoidossa niin
tutkituin kuin tehokkain apu on lääke nimeltä Roaccutan. Sitä on käytetty jo
40 vuotta ja parempaa ei ole markkinoille tullut” Happonen sanoo tiukasti. “Jos
aknen aiheuttamat iho-ongelmat alkaa todella tympimään, näppylöiden määrä on
melkoinen eikä apua e-pillereistä tai antibiooteista ole saatu, ei ole muita
vaihtoehtoja. Etenkin aikuisten naisten kohdalla Roaccutan on melkeinpä ainoa
tehokas hoitomuoto akneen, joka vaan jatkuu ja jatkuu.”
Roaccutan -kuuri
määrätään yksilöllisesti ja sen kesto voi olla 4kk tai pienimmillä
annoksilla yli vuodenkin, H-P kertoo. Lääkehoito toteutetaan aina turvallisesti
esimerkiksi maksa-arvoja seuraten, eikä kuurin aikana saa missään nimessä tulla
raskaaksi sen sikiövaurioriskin vuoksi. Monista Roaccutan kuulostaa todella
hurjalle ja sen haittoja pelätään yleisesti. Hannu-Pekka lohduttaa; “Kaikissa
lääkkeissä on aina riskinsä, joka kohoaa kuitenkin vasta kun puhutaan
toistuvista ja pitkistä kuureista. Kyllä Roaccutan on huomattavasti parempi ja
turvallisempi vaihtoehto kuin jatkuvien antibioottien popsiminen läpi koko
iän.”
ANTIBIOOTIT
Akneen määrättävä yleisin antibiootti on
Hannu-Pekan mukaan tetrasykliini. Myös doksisykliiniä määrätään. “Antibiootti
–tablettikuurista voi olla kyllä hyötyä osalle potilaista. Antibiootit toimivat
yleensä hyvin papulaiseen siis märkivään ja tulehdukselliseen akneen, mutta
komedoakneen eli mustapäihin ne eivät juuri tehoa. Lisäksi raskautta
suunnittelevalle antibiootit voivat olla oikein hyvä vaihtoehto. Kuuria voi
jatkaa, kunnes raskaudesta saa tiedon.”
Tablettimuotoisten antibioottien lisäksi markkinoilla
on antibioottivoiteita. Mikä hyöty näistä on? “Avitcid –voide on
a-vitamiinihappoa eli tretinoiinia sisältävä voide. Se vähentää talikertymiä,
mutta myös komedojen määrää. Voiteita ei voi käyttää pitkäjaksoisesti,
koska ne muun muassa kuivattavat ihoa voimakkaasti, mutta kyllä niistä on osa
potilaista hyötynyt, vähintäänkin oireilu helpottaa hetkellisesti.”
Kuulen asiakkaiden käyttävän myös itsehoitona sellaisia tuotteita kuin
bentsosyyliperoksidia sisältävää Basironia sekä klindamysiiniä sisältävää
Clindoxyl -liuosta. Ne pehmittävät ja kosteuttava ihoa ja helpottavat talin
pääsyä ulos talirauhasesta. Asiakkaitteni mukaan hyöty on vaihtelevaa. “Antibioottivoiteiden
kanssa kannattaa lisäksi olla varovainen auringonoton suhteen, etenkin tretinoiini
herkistää auringolle” Hannu-Pekka kertoo.
MUITA HOITOMUOTOJA
Muita niin kutsuttuja lääkinnällisiä hoitoja akneen
on valohoidot, laser –hoidot ja kemialliset kuorinnat. “Valohoito on näistä
toki turvallisin mutta myös tulosten kannalta kevyin vaihtoehto. Hoidossa pitäisi
käydä 3 kertaa viikossa, jotta hyötyä saadaan. Se on halpaa, mutta työlästä.
UVB -valohoidossa valon haitat ovat pienemmät kuin itse auringon haitat” H-P
selventää ja jatkaa “kemiallisia kuorintoja markkinoilla on hurjasti. Niistä
Akneen auttaa TCA –kuorinta, jonka tekee lääkäri tai sairaanhoitaja. TCA:sta
voi olla jonkin verran apua etenkin aknearpien hoidossa.” Medikaalisista
hoidoista tehokkain on Happosen mukaan ehdottomasti laser –hoito, jossa laserin
lämpöenergialla tuhotaan tukkeutuneita talirauhasia ja autetaan talin pääsyä
ulos. Laser –hoitoa akneen annetaan lääkärikeskuksissa, dermatologisilla
klinikoilla ja plastiikkakirurgisissa sairaaloissa.
Aknea sairastava on tavaratalojen
kosmetiikkaosastolla kuin karkkikaupassa haahuileva lapsi, joka ei osaa päättää
mitä ostaisi. “Eroon aknesta” -lupaavia tuotteita on ja niitä on paljon.
“Pääsääntöisesti kosmeettiset tuotteet ovat kosmeettisia tuotteita, ne eivät
poista aknea, sanoi kuka mitä sanoi. Tavarataloissa myytävissä
a-vitamiinivoiteissa ei ole a-vitamiinia hyödyksi saakka, näitä mainintoja
käytetään myyntikikkoina.” H-P sanoo. Toki ihoaan kannattaa ja pitää hoitaa
myös kotona. “Ihonpuhdistuksissa käynti sekä akneihon hoitaminen kotona, on tärkeää.
Kyllä esimerkiksi mustapäiden säännöllinen puhdistuttaminen ihohoitolassa
auttaa oireisiin ja helpottaa ulkonäköasioissa merkittävästi.”
Mitä on tehtävissä kotona? “Luulot siitä, että öljyt ja voiteet pahentaa aknea
ovat puppua. Kun kyse on kuivan ihon aknesta, iho tarvitsee tehokasta
pehmitystä sekä kosteutusta. Kuivattavia pesuja sekä vesipesuja kannattaa
välttää jonkin aikaa täysin, jos iho on todella ärtynyt.” Hannu-Pekka sanoo
tiukasti. Kaikki asiakkaani, joita minäkin olen ohjannut voidepesun pariin ja
ihonhoitorutiinien yksinkertaistamiseen, ovat olleet äärimmäisen hämmästyneitä
siitä, että aknen oireet ovat todella helpottaneet. Nyt sen vahvistaa myös
Suomen paras ihotautilääkäri Hannu-Pekka Happonen.
ITKU PITKÄSTÄ AKNESTA
Tapaan vastaanotollani jatkuvasti yli 30-vuotiaita
naisia, jotka pyytävät apua aknen aiheuttamiin arpiin. Hyviä hoitoja on, mutta
hoidattaminen on työlästä sekä usein kallista. “Voikun mun vanhemmat olisivat
tajunneet viedä mut ihotautilääkärille silloin nuorena! Ottaa niin päähän nämä
arvet, että jos nämä oltaisiin voitu jotenkin ehkäistä, se olisi kannattanut
tehdä” eräs asiakkaani itki vastaanotolla. Moni vanhempi pelkää olevansa
liian ulkonäkökeskeinen, jos hoidattavat tyttäriensä tai poikiensa aknea
lääkärillä. “Akne itsessään ei ole vaarallinen sairaus eikä siitä ole
elimistölle mitään haittaa, mutta arpeutuminen alkaa jo 2kk jälkeen, kun akneen
sairastutaan. Nuoren iho paranee yleensä hyvin, mutta pahoja arpiakin voi tulla.
Ne voivat olla ja ovat usein suuri murhe sitten myöhemmin” Hannu-Pekka
kertoo.
Lisäksi akne itsessään voi olla nuorelle aivan
kuten aikuisellekin todella iso sosiaalinen murhe; “Joka aamu kun katsoin
itseäni peiliin, itkin. Akne hallitsi koko elämääni” nyt 35-vuotias nainen
kertoo vastaanotollani. “Olin kiusaamisen kohde. Vanhempani käskivät olla
välittämättä, kun minut nimettiin pizzanaamaksi. Anna samalla mitalla takaisin,
isä neuvoi. Se oli aivan kamalaa aikaa, en muista siitä osasta elämääni juuri mitään
muuta kuin ne finnit.” Näitä vuodatuksia kuunnellessani olen itse vakuuttunut
siitä, että jos asia vaivaa kyllä sille vaan kannattaa tehdä jotain. Samalla
häpeän omaa reaktiotani sen yhden finnin takia.
“Aknelta ei voi välttyä, jos siihen on taipumus”
Hannu-Pekka toteaa, mutta jatkaa “Onneksi potilaita lohduttaa se, etteivät he
todellakaan ole asian kanssa yksin ja apua on saatavilla. Joskus paras ja ainoa hoito on aika.”
Korjatessani pääsiäisen koristeita pois, pysähdyn
suklaamuna kulhon eteen. Niitä on vielä hirveä läjä syömättä! Valitsen pinkkiin
käärityn Neuhausin suklaamunan, joita ostin kahmien Ekbergiltä. Voi taivas
miten hyvältä se maistuu!
Kyllä niitä finnejä tulee vanhemmallekin varsinkin jos syö jotain herkkua, suklaata, juustoja.
VastaaPoistaSuurkiitos vinkeistä sekä väärien luulojen poistamisesta Pia ja H-P, loistava artikkeli!
VastaaPoistaKIITOS itselleni erittäin ajankohtaisesta kirjoituksesta nimittäin olen kärsinyt aikuisiän aknen oireista viimeisen muutaman kuukauden ajan. Olen aina ollut siunattu hyvällä iholla, jota ovat ihastelleet niin tutut kuin tuntemattomatkin, jonka vuoksi nämä muutokset ovat tuntuneet erityisen pahalta. Kuulostaa pinnalliselta ja ajattelen, että onhan maailmassa isompiakin murheita kuin iho-ongelmat, mutta niin näkyvänä osana kasvojen ihon kunto muodostuu ollessaan huono aikamoiseksi stressin aiheeksi! Olen etsinyt tietoa ja käynyt apteekissa, ensi viikolla on tapaaminen työterveyslääkärin kanssa. Ehkä sitten saan hieman helpotettua tätä harmistusta, joka yhtäkkiä on tupsahtanut minunkin elämään! Kirjoituksesi kautta sain tuikitärkeää tietoa sekä erittäin potentiaalisen iholääkärin nimen ylös. Kiitos vielä kerran siitä, kun tiputit kiven pois sydämeltän! Toivoa on ja hoitokeinoja löytyy aikuisiän aknen hoitoon! T: Elisa Kojonen, elisa.kojonen@gmail.com
VastaaPoistaAivan todella laadukas kirjoitus, kiitos Pia! Tällaisia faktoja on ihana kuulla ammattilaisten suusta,niin katoavat kaikki turhat vanhat uskomukset. :)
VastaaPoistaJa kerrassaan upea palkinto arvonnassa! Hyvää kevään jatkoa!
Yst. Terv. Virpi P.
Ooh mikä arvonta, pakko siis kommentoida ;) Olisin niin avun tarpeessa, raskauden ja imetyksen aikana iho oli oikein hyvässä kunnossa mutta sen jälkeen hormonit taisivat jäädä aika sekavaan tilaan... Finniä/ihon tukkeumia vaan tulee vaikka mitä tekisi tai ei tekisi. Sitten saattaa olla niinkin että yhtäkkiä iho onkin rauhoittunut mutta seuraavana päivänä taas huonossa kunnossa. Mulla selkeästi maitotuotteet pahentavat ihon kuntoa, todella harvoin niitä siksi käytän. Myöskään kolmen vuoden univelka ja pitkittynyt stressi ei varmasti ole tilannetta parantanut. Tunnistan myös nykyään ihon kuivuuden ja finnien yhteyden itselläni, nuorempana finnien "hoitoon" kuului ihon täydellinen kuivattaminen ��
VastaaPoista-Annika, vähän väsynyt reilu kolmekymppinen äiti ;)
Erittäin hyvä teksti, kiitos Pia tästä! Itselläkin nuo punaiset pampulat vaivaavat, ja alentavat itsetuntoa merkittävästi. Varsinkin meikittömänä huomaa, että ei tee mieli lähteä mihinkään naamalla olevan sodan takia. Vaikka minullakaan tilanne ei ole pahimmasta päästä, vaikuttaa se silti itsetuntoon alentavasti. Kiitos siis tekstistä ja mahtava palkinto luvassa! :)
VastaaPoista-Lare
Hyvä artikkeli ja meillä ajankohtainen asia teini-ikäisen kohdalla :( Saahan palkinnon käyttää tyttären hyväksi, jos sattuisi onni kohdalle? Itse kärsin raskauden aikana finneistä ja omalla kohdallani kosteusvoiteen pois jättäminen poisti ongelman. En käytä voiteita vieläkään ja iho pysyy melko puhtoisena, tosin hieman ryppyisenä jo.
VastaaPoistaKiitos hyödyllisestä tekstistä ja palkinto on mieletön ! Hoito on taivaallinen ja siitä on itselle ollut ainakin paljon apua, samoin lääkärin kons käynti tulisi tarpeeseen. - Emma
VastaaPoistaArvontaan on osallistuttava! Uutta kommemtoitavaa ei ole koska oikeastaan tarinani on jo kerrottu,sillä vähän väsyneen reilun kolmekymppisen äidin tarina oli lähes sama minkä oisin itsekin kirjoittanut! -Vähän enemmänkin väsynyt ja iho-ongelmainen 30+v äiti ;)
VastaaPoistaMinulla ei nuorena ole ollut iho-ongelmia, mutta nyt lähes kolmekymppisenä puhkesi hirveä akne. Arpia näkyy jo ja se harmittaa ehkä eniten. Nimeni puolesta olisin oivallinen asiakas klinikalle, Aurora kun olen :)
VastaaPoistaPaljon hyvää ja hyödyllistä sekä asiantuntevaa tietoa jutussa. Hyvä kirjoitus! Mikä olisikaan ihanampaa kuin näin 40 täyttäessään ja yli 20 vuotta aknevaivan kanssa taistelleena ja kaiken tuon lääkekirjon useampaan kertaan läpikäyneenä saada apua ja helpotusta jatkuvasti uudelleen pinnalle nousevaan vaivaan!
VastaaPoistaKiitos harhaluulojen oikaisemisesta! :) Aknen kanssa on painittu koko nuoruus ja asian käsittelyä helpotti silloin käynti ihotautilääkärillä. Muistan yhä, kun silloin koin tulevani ensimmäistä kertaa kuulluksi ja ymmärretyksi huoleni kanssa. Asiaan suhtauduttiin vakavasti ja hyväksyin itsekin, että akne on sairaus. Oireet ovat palanneet taas aikuisiällä ja vaikka peilikuva ajoittain harmittaa, niin osaan suhtautua asiaan ilman itsesyytöksiä, kun ne toimivat ja vähemmän toimivat keinot on kokeiltu jo vuosikymmen aiemmin.
VastaaPoistaKiitos hyvästä tekstistä, olen 29 v ja kärsin vieläkin aknesta, tällä hetkeellä olen raskaana ja ihoni on tosi huonossa kunnossa ja tarvitsen paljon neuvoa miten voi itse hoitaa ihoni kuntoon. Ihana palkinto!/ Alina
VastaaPoistaItselläni ollut nuorena todella hyvä iho eikä oikeastaan ollenkaan finnejä. Mutta nyt aikuisena hormoonikierukan asentamisen jälkeen on tullut finnejä ajoittain paljonkin ja niistä on jääny inhottavia arpia, olisi ihana saada arvet vaaleammaksi tai pois kokonaan. Tytölläni 12v on tullut paljon finnejä mm. Otsaan ja ne häiritsevät häntä paljon, mietinkin tässä ihotautilääkärille menoa hänen kanssaan...
VastaaPoistaKiitos kaikille teille aivan mahtavista palauteista ja omakohtaisten tarinoiden jakamisesta myös muiden lukijoiden kesken! Mikä ilo on lukea, että jutusta on ollut aidosti hyötyä :) Olen ihan liikuttunut! Arvonta on suoritettu laittamalla kaikkien vastanneiden nimet paperilapuille hellehattuun, sielä arpaonnetar poimi voittajaksi Virpi Pekkarisen! Onnea Virpi ja tervetuloa hoitoihin sekä Hannu-Pekan vastaanotolle. ps. Lähetäthän meille yhteystietosi :)
VastaaPoistaTeille kaikille muillekin on luvassa mahtava etu, nimittäin Aurora Skin Clinicilla on nyt touko-kesäkuun etuna kaksi Hydrafacial -kasvohoitoa yhteishintaan 150€ (norm. 192€)! Hemmottele itseäsi ja anna tonen vaikkapa lahjaksi kevään juhlijalle ;) Edun voi lunastaa lähettämällä meille sähköpostia tai tekstiviestin, jossa tiedot:
-otsikko: blogietuhydra
-tilaajan nimi
-sähköpostiosoite
Vastauksena saat tulostettavan lahjakortin sekä tiedot maksua varten.
Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Ja tulettehan lukemaan blogia sunnuntaina, tulossa uusi kirjoitus ja jälleen mahtava palkinto :) STAY TUNED!
-Pia